fbpx

Digikaappaus tulee taas!

Digikaappaus järjestetään kolmatta kertaa ja entistäkin parempana! Tällä kertaa tapahtuman järjestää toista vuottaan toiminnassa oleva Markkinointiosuuskunta Missio. Olemme saaneet apua myös markkinointiosuuskunta Askeleesta ja Siriuksesta. Tapahtumaa on tekemässä 22. osuuskuntalaisen projektiryhmä. Ryhmämme on jo kovassa työnteossa – tapahtuman ohjelman, yhteistyökumppaneiden ja markkinoinnin parissa on työskennelty jo jonkin aikaa.
Digikaappaus on tapahtuma, jossa yrittäjä pääsee kuulemaan alan parhaimpiin kuuluvia ammattilaisia ja saa käyttöönsä työkaluja, joiden avulla se pystyy kehittämään omaa digitaalista osaamistaan ja liiketoimintaansa.
Viime vuoden Digikaappaus järjestettiin kaksipäiväisenä Holiday Club Saimaalla. Tapahtuma sai paljon hyvää palautetta ja olemmekin palautteen perusteella tehneet muutoksia, jotta Digikaappaus-kokemus asiakkaille olisi entistäkin parempi. Tällä kertaa tapahtumapaikkana toimii Lappeenranta-sali, joka tarjoaa erinomaiset puitteet sekä sijainnin tapahtumalle. Päätimme myös järjestää tapahtuman yksipäiväisenä, jotta yhä useammalla olisi mahdollisuus päästä paikalle. Muitakin palautteissa esille tulleita asioita on otettu huomioon, sillä haluamme tehdä tapahtumasta mahdollisimman hyvän ja toimivan asiakkaillemme.
Tänäkin vuonna osana tapahtumaa on Hackathon. Hackathon on tapahtuma, jossa innovoidaan ja työstetään ratkaisuja haasteisiin. Tämänkertainen Hackathon on viikon pituinen, se alkaa perjantaina 15.3.2019 ja loppuu torstaina 21.3.2019. Jokaisella ryhmällä on siis viikko aikaa työstää ratkaisuja toimeksiantajille. Hackathoneista tulee lisää tietoa myöhemmin.
Hyppää mukaan digikaappausblogin pyörteisiin!

By |2018-12-04T12:27:50+00:00lokakuu 31st, 2018|Yleinen|0 Comments